Dyynipäälikkö

(image)

Monissa dyynikansan kaupunkivaltioissa seuraavan sukupolven johtajien valintamenettely on pitkä prosessi, joka kestää useita vuosia. Jokaisesta sukupolvesta valitaan aateliston joukosta muutama erityisen lahjakas nuori erityisopetukseen. Nämä soturit oppivat elämään ja hengittämään miekan kautta, joka heille on enemmän kuin vain itsensä jatke. Nuoruudesta lähtien kymmenen vuoden kovan harjoittelu tasoittaa polun viimeiseen kokeeseen, sarjaan kaksintaisteluja muiden päällikkökokelaiden välillä kuolemaan. Kun taistelu on ohi ja pöly on laskeutunut, jäljelle jää kahdeksan päällikköä. Näille miehille myönnetään titteli Kal tai yhteisesti Kalait.

Vaikka kaikkilta suurilta johtajilta edellytetään miekkataitoa, dyynikansan keskuudessa hallitsevan kastin on tiedettävä paljon enemmän kuin miekkailua. Uurasta harjoittelua seuraa yleensä joko useiden vuosien vaeltelu erämaissa tai mielen omistautuminen tieteille. Tämän tarkoituksena on löytää itsemotivoitunut polku kohti valaistumista. Oli miten oli, toisen koulutusjakson lopussa jäljellä olevat Kalait palaavat ja osoittavat tietonsa nykyisen hallitsevan kastin vanhimmille. Ne jotka todetaan arvollisiksi, kutsutaan sitten päälliköiksi, suuren voiman ja viisauden sotureiksi, joita voidaan sitten pitää ehdokkaina johtamaan dyynikansan seuraavaa sukupolvea.

 

Information

Advances from:
Advances to:
Cost: 78
HP: 82
Moves: 5
XP: 200
Taso: 4
Suuntautuminen: lainkuuliainen
Id: Dune Paragon
Abilities:

Attacks (damage × count)

(image)miekka(blade attack) viilto13 × 4(melee attack) lähitaistelu(tarkk’ampuja)
(image)ponsi-isku(impact attack) murskaus11 × 3(melee attack) lähitaistelu

Vastustukset

(icon) viilto20% (icon) lävistys20%
(icon) murskaus-10% (icon) tuli0%
(icon) kylmä0% (icon) salatiede10%

Terrain

TerrainMovement CostDefense
(icon) Sieni240%
(icon) Syvää vettä0%
(icon) hiekkaa140%
(icon) jäätynyt320%
(icon) koralliriutta230%
(icon) kulkukelvoton0%
(icon) kylä150%
(icon) linna160%
(icon) luola240%
(icon) matalaa vettä320%
(icon) metsä240%
(icon) mäkiä250%
(icon) suo330%
(icon) tasamaa140%
(icon) valehuntu0%
(icon) vuoria350%
Last updated on Fri Nov 29 02:08:34 2024.